Haluaisitko osallitua oman hevosesi elämään aivan alusta asti, jo isän ja emän valintaan? Meidän kaikki tammamme ovat käytettävissa jalostukseen sovittaessa. Myös oma Millin Nokinen -orimme on käytettävissä niille tammoillemme, joille se ei ole sukua. Toki voimme valita jonkin muunkin isäorin. Ihan ”sikaa säkissä” ei tarvitse ostaa, sillä monilta tammoiltamme on nähtävänä meillä yksi jälkeläinen ja osalla muitakin varsoja sekä meidän kasvateillamme puolisisaruksia ja niiden jälkeläisiä Suomessa.

Jalostustavoitteenamme niin shetlanninponien, suomenpienhevosten kuin suomenhevostenkin kasvatuksessa on ensisijaisesti saada aikaan terveitä, selväpäisiä, hyväluonteisia, rotutyypillisesti liikkuvia ja monikäyttöisiä poneja ja hevosia. Rakenteen ja rotutyypin osalta on tavoitteenamme säilyttää rotujen alkupäräistä tyyppiä olevia vankkoja, syvärunkoisia, ryhdikkäitä ja vahvaluustoisia eläimiä, jotka pystyisivät tarvittaessa toimimaan myös ko. rotujen alkupäräisissä käyttötarkoituksissa työhevosina ja -poneina.

Jos sinua kiinnostaa oma varsa, niin ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää.

Close Menu